Lue & jaa muiden ajatuksia

juominen vaarantaa lapsenoikeuden siinä vaiheessa kun se on jatkuvaa säännöllistä toimintaa, runsasta käyttöä tai pakkomielle. Alkoholi säännöllisesti nautittuna lisää määrää ajankuluessa. Etenkin naisilla riippuvuus voi syntyä lyhyessäkin ajassa johtuen ihan siitä että elimet ovat pienemmät kuin miehellä. Keho ei kestä jatkuvaa käyttöä. Ehkä geeniperimällä on oma vaikutuksensa. Itse olen alkoholistivanhempien alkoholistilapsi, jolla on päihdeongelmaisia jälkeläisiä. Vanhempieni vanhemmista kummallakin puolella on toinen vanhemmista kärsinyt päihdeongelmista. Suluissa on kokonaisia sisarussarjoja, jotka ovat olleet alkoholisteja. Erityisesti tällaisissa perheissä pitäisi ehdottomasti olla käyttämättä alkoholia lasten ollessa paikalla. Aikuiset ovat pelottavan erilaisia jo heti ensimmäisen alkoholiannoksen jälkeen ja usein tällaisissa perheissä käy niin, että lapset kokevat olevansa vastuussa vanhempien käytöksestä ja heistä tulee huolehtijoita. Itsestäni tuli huolehtija noin 3-4 vuoden iässä. Silloin isä joi runsaasti ja koin tehtäväkseni pitää huolta äidistäni, joka jäi usein isäni vihaisen nyrkin tielle. Äitini alkoholisoituessa myöhemmin, huolehdin edelleen hänestä ja lisäksi nuoremmasta sisarestani, koska äitini ei aina kyennyt. Samalla käytin itse alkoholia runsaasti, koska olin oppinut luulemaan että on normaalia kuitenkin käyttää alkoholia joka viikonloppu. Jos alkoholi keksittäisiin tänä päivänä, se määriteltäisiin erittäin vaaralliseksi huumeeksi. Näin ei ole tapahtunut, koska valtio saa hyvin paljon rahaa suomalaisten alkoholinkäytöstä.

Mielestäni lasten läsnäollessa saa käyttää alkoholia terveellisessä määrin. Tämä tarkoittaa mielestäni silloin tällöin yhtä lasillista viiniä juhlissa tai muutamaa saunaolutta. Alkoholista ei pidä tehdä tabua, vaan osoittaa lapselle, että aikuinen voi ottaa joskus harvoin halutessaan yhden/kaksi annosta. Totaalikieltäminen ei ole tarpeen, onhan alkoholi kuitenkin laillinen nautintoaine aikuisille. En hyväksy missään olosuhteissa humaltumista lapsen seurassa. Lasta ei pidä vielä paikkoihin, joissa aikusiet ovat kännissä. Toki lapselle tulee kertoa alkoholin vaikutuksista kun hän on siihen kypsän ikäinen, mutta tieten tahtoen ei lasta tule altistaa kännisille ihmisille. Olen itse alkoholisti-isän tytär. Kärsin koko lapsuuteni asiasta ja aikuisenakin olen huomannut pelkääväni hylätyksi tulemista ja minun on ollut hyvin vaikeaa luottaa miehiin. Oikeastaan lapsuuteni on loppunut ekaluokkalaisena, kun aloin ymmärtää, ettei isän juominen ole normaalia. Pelkäsin, mutta yritin auttaa. Jouduin itsenäistymään ja koen, että lapsuuteni katkesi ennen aikojaan. Hirvittävintä oli turvattomuus ja itsensä syyllistäminen vaikka olin pieni lapsi. Koin vuoroin vihaa, pelkoa, häepää... Kunnes teininä katkaisin välit isääni. Sekään ei vienyt pelkoja ja huolta pois, vaan kannoin ne mukanani ahdistuksina ja paniikkikohtauksina aina isän haudalle asti.

Se ärsyttää jos vapaapäivänä pitää ottaa vaikka työn hoitaisi kunnallisesta.

minä otan alkoholia sitten kun meidän lapsi menee nukkumaan ja en juo itseäni tietoisesti humalaan. Aamullakin täytyy olla skarppina kun on perheessä pieniä lapsia. Isompien bileiden ajaksi järjestän lapselleni hoitopaikan esim.mummola.

Saan olla onnellinen siitä että omalla isälläni ja äidilläni on ollut terve suhtautuminen alkoholiin, eli esim. juhlissa tai hyvän ruuan kanssa on otettu lasi tai kaksi alkoholia, kuitenkaan sen pahemmin humaltumatta. Samaa ei kuitenkaan voi sanoa isäpuolestani, jonka tajusin vasta aikuisiän kynnyksellä olleen alkoholisti, ja että olen elänyt alkoholistiperheessä, vaikka omat vanhempani eivät olleetkaan ongelmakäyttäjiä. Elämääni isäpuolen kanssa varjostikin ainainen pelko, epävarmuus ja varpaillaan olo, kun ei koskaan tiennyt milloin hän taas räjähtää. Alkoholin käyttö oli ainakin useamman vuoden ajan päivittäistä. Sain kokea jatkuvaa henkistä väkivaltaa ja äidin kaikki huomio meni parisuhteen ongelmien ratkomiseen ja selvittelyyn sekä pikkuveljeni hoitoon, jolloin itse jäin aika lailla oman onneni nojaan. Muutinkin pois äitini ja isäpuolen luota yläasteelle siirtyessäni, koska en pystynyt enää asumaan samassa taloudessa. Onneksi sain asua isäni luona, vaikka tämä reissasikin paljon ja oli usein öitäkin poissa kotoa. Ei sentään tarvinnut elää jatkuvassa pelossa aivan mitättömistä asioista suuttuvan ja ahdistavan isäpuolen kanssa.

Muutaman lasillisen voi ottaa juhlatilaisuuksissa tai arjessa lasillisen ruoan kanssa tai saunaoluen, kunhan lapsi kokee että aikuinen on yhä turvallinen oma itsensä ja läsnä lapselle. Kun/jos juominen muuttuu jokapäiväiseksi, tai edes joka viikonloppuiseksi ns. pakottavaksi tarpeeksi, ja lapsi joutuu kokemaan olonsa jatkuvasti turvattomaksi tai joutuu häpeämään vanhempansa kännitoilailuja, ollaan jo liian pitkällä. Mielestäni jokainen vanhempi voi esittää kysymyksen itselleen alkoholin nauttimista lapsen seurassa suunnitellessaan, että tekeekö sen näyttääkseen lapselle että kohtuullinen alkoholin nauttiminen on ihan ok, ja esim ruuan kanssa lasi viiniä voi täydentää juhlallisen aterian, vai siksi että itsen nyt vaan täytyy saada se olut tai viini tai mikä hyvänsä oman olon kohennukseksi, tai on jokin pakottava tarve saada se lasillinen..

Raja menee siinä kun ei muista tulla kotio yöksi vaikka lapsi/lapset on kotona ja sanonut yöllä monta kertaa puhelimessa jos on kerennyt vastaamaan että "mä oon just lähössä"

Aikuisten muuttuva käytös tuo valtavan epävarmuuden lapselle. Tapaturma-alttius, koveneva puheääni, kaikki tämä on hyvin hämmentävää. Turvattomuuden tunne seuraa mukanaan pitkälle aikuisuuteen, meitä pullon lapsia se rasittaa varmasti aina.

Raja menee siinä, ettei lapsen tarvitse tuntea itseään turvattomaksi. Osa aikuisista muuttuu jo yhden lasillisen jälkeen, toiset voivat ottaa muutaman. Pitäisi muistaa, että aina pitäisi olla joku aikuinen, joka on ajokunnossa.

lapsi ei saa nukkua, kun isi laulaa ja puhuu kovaan ääneen koko yön.

Minun mielestäni aikuisten juominen on lapsilta pois silloin, kun lasta pelottaa tai hänelle tulee huono olo siitä. Lapsena kamalinta isän juomisessa oli se, että koskaan ei tiennyt mitä tapahtuu ja milloin. Aina piti olla varuillaan, varpailla ja odottaa pahinta. Yleensä se pahin tapahtuikin ja illasta tai yöstä tuli katastrofi. Valitettavasti lapsuudestani johtuvat pelot ja tunteet ovat seuranneet minua aikuisikäänkin. Jatkuva stressi siitä, että kohta kaikki hajoaa käsiin, on todella kuluttavaa. Onneksi olen oppinut elämään itseni kanssa ja opettelu jatkuu edelleen. Elämä on kuitenkin elämisen arvoista, kaikesta pahuudesta huolimatta.

Aina kun tullaan humalaan lasten seurassa, ollaan otettu liikaa alkoholia. (Humaltunut ihminen on ylipäätään vastenmielinen seurassa.)

Kun alkoholi ottaa vallan ja mä olin vain tiellä ja mulle sanottiin, etten voi asua enää kotona ja että mun pitää kerätä tavarat ja lähteä. Oli pakkasta ja mä menin etsimään pahvinkeräysroskiksesta laatikkoa, mihin saisin mahtumaan mun tärkeät lelut ja tavarat, kaikki mitä 7-vuotias poika tarvitsee. Mä en tiennyt missä mä voin nukkua seuraavan yön, enkä mä tiennyt mitä kaikkea mun tarvitsee pakata, mitä mä voin tarvita jos en enää koskaan pääse kotiin.

Raja menee siinä vaiheessa kun itse tiedostaa ettei pysty lopettamaan juomista. Ei saa alkoholin juontia jäämään siihen yhteen saunakaljaan. Tässä vaiheessa pitäisi jo itse tiedostaa ongelmansa ja olla kokonaan juomatta. Ottaa asia puheeksi, jottei lasten tarvitsisi itse asiasta ensimmäisenä puhua tai kärsiä ja pitää asiaa sisällään. Itselläni on äiti pahasti alkoholisti ja tämän takia jouduin kotoani muuttamaan myös pois omilleni jo ennenkuin olisin siihen iste ollut valmis.